>Technopolis>Sijoittajille>Hallinnointi>Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys

Hallituksen jäsenten kokouspalkkiot ja muut taloudelliset etuudet

 
Vuoden 2013 varsinainen yhtiökokous päätti, että hallitukselle maksetaan vuosipalkkiota seuraavasti:
50 000 euroa hallituksen puheenjohtajalle ja
30 000 euroa hallituksen varapuheenjohtajalle ja
25 000 euroa hallituksen jäsenelle.

Vuosipalkkion saaminen edellyttää, että hallituksen jäsen sitoutuu hankkimaan 50 %:lla vuosipalkkiostaan Technopolis Oyj:n osakkeita markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan. Osakkeet hankitaan kolmen viikon kuluessa siitä, kun osavuosikatsaus ajalta 1.1. - 31.3.2013 on julkistettu. Jos osakkeita ei sisäpiirisääntelyn johdosta voida hankkia edellä mainittuna aikana, ne hankitaan ensimmäisenä sellaisena ajankohtana, kun se voimassa olevien sisäpiirisääntöjen mukaisesti on mahdollista. Hallituksen jäsen ei saa luovuttaa vuosipalkkiona saatuja osakkeita ennen kuin hänen jäsenyytensä hallituksessa on päättynyt.

Vuosipalkkion lisäksi hallituksen kokouksiin osallistumisesta maksetaan hallituksen jäsenille kokouspalkkiota 600 euroa ja hallituksen puheenjohtajalle 1 200 euroa hallituksen kokoukselta ja valiokuntien puheenjohtajille 800 euroa ja valiokuntien jäsenille 600 euroa valiokuntien kokoukselta. Hallituksen sekä valiokuntien jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

Hallituksen jäsenille on maksettu palkkioita vuonna 2012 yhteensä 265.000 euroa (2011 yhteensä 319.000 euroa). Vuosipalkkiona luovutettujen osakkeiden laskennallinen arvo sisältyy palkkioiden kokonaismäärään.

Alla olevassa taulukossa esitetään hallituksen jäsenten palkkiot pyöristettyinä tuhansina euroina.

Hallituksen jäsenet:
2012
EUR 1000
2011
EUR 1000
2010
EUR 1000
Granvik Carl-Johan, puheenjohtaja
69
37
-
Pennanen Matti, varapuheenjohtaja
43
36
39 
Sari Aitokallio
 -
 -
 -
Jorma Haapamäki
 -
 -
 -
Korhonen Pekka
36
34
30
Ritakallio Timo 
41
33 
43 
YHTEENSÄ 
266
319 
489 
Hallituksen aiemmat jäsenet:
 
 
Andersen Teija
38
33
38
Huuskonen Pertti
(päätoiminen puheenjohtaja 9/2008 - 3/2011 ja
puheenjohtaja 3/2012 saakka) 
 
39
144
339
Kuutsa Jussi
-
-
8
Veikkolainen Erkki
-
38
YHTEENSÄ  
-
2
46
 
Alla olevassa taulukossa esitetään hallituksen jäsenille palkkiona luovutettujen Technopolis Oyj:n osakkeiden määrät. 
 
Hallituksen jäsenet:
2012
2011
2010
Granvik Carl-Johan, puheenjohtaja
7 130
3 899
-
Pennanen Matti, varapuheenjohtaja
4 278
3 249
4 341
Sari Aitokallio
 -
 -
 -
Jorma Haapamäki
 -
 -
 -
Korhonen Pekka
3 565
3 249
3 618
Ritakallio Timo
3 565
3 249
3 618
YHTEENSÄ
25 668
23 394
15 195
Hallituksen aiemmat jäsenet:
 
 
Andersen Teija
3 565
3 249
3 618
Huuskonen Pertti
3 565
6 499
-
Veikkolainen Erkki
-
-
3 618
YHTEENSÄ
-
-
3 618
Julkisen sisäpiirin osake- ja optio-omistukset ovat nähtävissä sivulla ”Sisäpiirihallinto ja -omistukset”.
 

Toimitusjohtajan ja muun johdon palkitsemisjärjestelmä

 
Johdon palkat muodostuvat kiinteästä kuukausipalkasta, luontoiseduista sekä mahdollisesta yhtiön tulokseen ja henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvista vuosibonuksesta. Lisäksi toimitusjohtaja, johtoryhmän muut jäsenet sekä joukko yhtiön muita avainhenkilöitä ovat mukana yhtiön pitkän aikavälin osakepohjaisessa palkkiojärjestelmässä sekä henkilöstölle suunnatussa vuoden 2007 optio-ohjelmassa .

Yhtiön hallitus vahvistaa toimitusjohtajan ja muiden johtoryhmän jäsenten palkka- ja muut edut sekä päättää yhtiön kannustinjärjestelmistä. Palkitsemisvaliokunta valmistelee toimitusjohtajan ja muun johtoryhmän palkitsemista sekä yhtiön palkitsemisjärjestelmiä koskevat ehdotukset hallitukselle.
 

Vuosibonukset

 
Vuosittaisia yhtiön tulokseen ja henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvia vuosibonuksia koskeva suorituspalkkiojärjestelmä on suunnattu koko Technopoliksen henkilöstölle. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän vuosibonukset päättää hallitus. Toimitusjohtajan vuosibonuksen enimmäismäärä vastaa kuuden kuukauden kiinteää kuukausipalkkaa ja muiden johtoryhmän jäsenten vuosibonuksen enimmäismäärä kolmen kuukauden kiinteää kuukausipalkkaa. Hallituksen vahvistamien tulos- ja suoritustavoitteiden täyttyminen arvioidaan tilikausittain ja vuosibonuksen suuruus määräytyy tavoitteiden toteutumisen perusteella. Asetetut tavoitteet tukevat yhtiön strategiaa ja vuosisuunnitelmia. Suoritusta mitataan muun muassa käyttökatteen, vuokrausasteen, asiakastyytyväisyyden ja investointien etenemisen avulla. Vuosibonus maksetaan tilikautta seuraavan vuoden helmikuussa.

Pitkä aikavälin kannustinjärjestelmät

 

Optio-ohjelma 2007

 
Yhtiöllä on voimassa vuoden 2007 optio-ohjelma, joka on suunnattu yhtiön ja sen tytäryhtiöiden palveluksessa oleville avainhenkilöille.
 
Mikäli optionomistajan työ- tai toimisuhde Technopolis-konserniin päättyy muusta syystä kuin optionomistajan kuoleman tai lakisääteiselle eläkkeelle siirtymisen johdosta, on hänen viipymättä tarjottava yhtiölle tai yhtiön määräämälle vastikkeetta optio-oikeudet, joiden osalta osakemerkinnän aika ei työ- tai toimisuhteen päättymispäivänä ollut alkanut. Hallitus voi kuitenkin näissä tapauksissa päättää, että optionomistaja saa pitää tarjoamisvelvollisuuden kohteena olevat optio-oikeutensa tai osan niistä.
 
Ajantasaiset tiedot toimitusjohtajan ja muiden johtoryhmän jäsenten optio-omistuksista ovat nähtävissä yhtiön internetsivuilta Sisäpiirihallinto ja –omistukset. Lisätietoja optio-ohjelmasta ja optio-oikeuksien 2007 ehdot löytyvät täältä.
 

Osakepalkkiojärjestelmät

 
Yhtiöllä on voimassa pitkän aikavälin osakepalkkiojärjestelmä ansaintajaksoille 2010-2012, jossa jokainen ansaintajakso on ollut yhden tilikauden mittainen eli kalenterivuosi, sekä osakepalkkiojärjestelmä vuosille 2013-2016, joka koostuu kahdesta kolmen vuoden ansaintajaksosta. Osakepalkkiojärjestelmien ehdot ovat seuraavat: "Osakepalkkiojärjestelmän 2010-2012 ehdot" ja ”Osakepalkkiojärjestelmän 2013-2016 ehdot”.
 

Osakepalkkiojärjestelmä 2010-2012

 
Yhtiön 2010-2012 osakepalkkiojärjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2011, jolloin yhtiön avainhenkilöillä oli mahdollisuus ansaita yhteensä enintään 150.000 osaketta. Ansaintajaksolta 2011 osallistujille annettiin palkkioina yhteensä 81.347 osaketta huhtikuussa 2012.
 
Osakepalkkiot vuoden 2012 ansaintajaksolta maksetaan vuoden 2013 huhtikuun loppuun mennessä. Osakkeiden ansaintakriteereinä oli ansaintajaksolla 2011 60 prosenttisesti yhtiön osakekohtaisen tuloksen kasvu ja 40 prosenttisesti yhtiön toimitilojen vertailukelpoisten eli ”like-for-like”-vuokrien kasvu. Ansaintajaksolla 2012 ansaintakriteerinä oli 50 prosenttisesti yhtiön vuokrattavien tilojen ”like-for-like”-vuokrien kasvu ja 50 prosenttisesti osakkeen kokonaistuotto (Total Shareholder Return). Yhtiön avainhenkilöillä on mahdollisuus ansaita ansaintajaksolta 2012 yhteensä enintään 168.000 osaketta.
 
Vuoden 2010-2012 osakepalkkiojärjestelmän  perusteella ansaittuja osakkeita ei saa luovuttaa niille asetetun sitouttamisjakson aikana. Sitouttamisjakso alkaa palkkion maksamisesta ja päättyy ansaintajaksolta 2011 ansaittujen osakkeiden osalta 30.6.2014 ja ansaintajaksolta 2012 ansaittujen osakkeiden osalta 30.6.2015.
 
Vuosien 2010-2012 osakepalkkiojärjestelmän mukaan yhtiön toimitusjohtajan on omistettava puolet järjestelmän perusteella saamistaan osakkeista niin kauan kuin toimitusjohtajuus jatkuu ja yhtiön johtoryhmän muiden jäsenten on omistettava puolet järjestelmän perusteella saamistaan osakkeista kahden vuoden ajan kunkin sitouttamisjakson päättymisen jälkeen.
 

Osakepalkkiojärjestelmä 2013-2016

 
Yhtiön hallitus päätti 12.2.2013 uuden osakepalkkiojärjestelmän käyttöönottamisesta vuosille 2013-2016. Järjestelmän ansaintajaksot muodostuvat kalenterivuosista 2013-2015 ja 2014-2016. Ansaintakaudelta 2013-2015 avainhenkilöillä on mahdollisuus ansaita yhteensä enintään 260.000 osaketta ja koko osakepalkkiojärjestelmän perusteella yhteensä enintään 520.000 osaketta. Järjestelmän perusteella ansaittuja osakkeita ei saa luovuttaa, pantata tai muutoin käyttää niille asetetun sitouttamisjakson aikana.
 
Vuosien 2013-2016 osakepalkkiojärjestelmän ansaintajaksolla 2013-2015 ansaintakriteerit on määritelty henkilöryhmittäin. Ansaintakriteereinä ovat 50 prosenttisesti osakkeen kokonaistuotto (Total Shareholder Return) osakekurssin kehityksellä mitattuna ja 50 prosenttisesti EPRA (European Public Real Estate Association) ohjeiden mukaan laskettu yhtiön operatiivinen tulos tai vaihtoehtoisesti 50 prosenttisesti yksikkökohtaisen käyttökatteen kasvu ja 50 prosenttisesti yksikkökohtaisen taloudellisen vuokrausasteen kasvu riippuen palkittavan avainhenkilön henkilöryhmästä.
 
Vuosille 2013-2016 käyttöönotettavan osakepalkkiojärjestelmän luovutusrajoitus on voimassa sitouttamisjakson ajan, joka alkaa palkkion maksamisesta ja päättyy ansaintajaksolta 2013-2015 ansaittujen osakkeiden osalta 30.4.2017 ja ansaintajaksolta 2014-2016 ansaittujen osakkeiden osalta 30.4.2018.
 
Hallitus tekee vuosittain päätökset kannustinjärjestelmän piiriin kuuluvista avainhenkilöistä, ansaintakriteereistä ja niille asetettavista tavoitteista sekä annettavien osakkeiden maksimimäärästä. Kunkin ansaintajakson päätyttyä hallitus vahvistaa ansaintakriteerien toteuman ja tämän perusteella annettavien osakkeiden määrän. Avainhenkilön enimmäispalkkio koostuu sekä yhtiön osakkeista että rahaosuudesta.  Rahaosuutena maksetaan se määrä, joka tarvitaan palkkiosta avainhenkilöille aiheutuviin veroihin ja veronluonteisiin maksuihin osakkeiden arvo-osuustilille kirjaushetkellä. Rahana maksetaan kuitenkin enintään annettavien osakkeiden kirjaushetken arvoa vastaava määrä. Hallitus vahvistaa annettavien osakkeiden määrän vuosittain ansainjakson päättymistä seuraavan huhtikuun loppuun mennessä.
 
Mikäli konserniyhtiö tai avainhenkilö irtisanoo tai purkaa avainhenkilön työ- tai toimisopimuksen sitouttamisjakson aikana, avainhenkilön on palautettava palkkiona annetut osakkeet vastikkeetta
viipymättä yhtiölle. Hallitus voi kuitenkin näissä tapauksissa päättää, että avainhenkilö saa pitää palautusvelvollisuuden kohteena olevat arvopaperit tai osan niistä.
 
Ajantasaiset tiedot toimitusjohtajan ja muiden johtoryhmän jäsenten osake- ja optio-omistuksista ovat nähtävissä yhtiön internetsivulla "Sisäpiirihallinto ja –omistukset".
 

Hallituksen antama suositus osakeomistuksesta

 
Yhtiön hallitus on antanut suosituksen, jonka mukaan kaikkien niiden avainhenkilöiden, jotka kuuluvat optio-ohjelman 2007 tai sen jälkeen päätettyjen tai tulevien osakepohjaisten kannustinjärjestelmien piiriin, tulisi työ- tai toimisuhteensa aikana omistaa vähintään 50 % bruttovuosipalkkansa ja toimitusjohtajan 100 % bruttovuosipalkkansa arvosta Technopolis Oyj:n osakkeita.
 

Toimitusjohtajan palkka ja muut taloudelliset etuudet

 
Toimitusjohtaja Keith Silverangille maksettava korvaus muodostuu kiinteästä kuukausipalkasta, luontoiseduista sekä mahdollisesta vuosibonuksesta. Kiinteä kuukausipalkka vuonna 2013 on 19.437 euroa ja hallitus päättää vuosittain mahdollisista palkankorotuksista. Luontoisetuihin kuuluvat puhelinetu ja autoetu, jotka sisältyvät verotusarvojensa määrällä laskettuna kiinteään kuukausipalkkaan. Vuosibonuksen suuruus määräytyy hallituksen vahvistaman tulostavoitteen toteutumisen perustella ja sen enimmäismäärä vastaa kuuden kuukauden kiinteän kuukausipalkan määrää.
 
Toimitusjohtajan irtisanomisaika on molemminpuolisesti 6 kuukautta. Toimitusjohtajalla on irtisanomisajan palkan lisäksi oikeus 12 kuukauden kiinteää palkkaa vastaavaan sopimussuhteen päättymiskorvaukseen. Toimitusjohtajan eläke sekä eläkeikä määräytyvät kulloinkin voimassa olevan työntekijän eläkelain mukaan.
 
Toimitusjohtaja Keith Silverangille on vuonna 2012 maksettu palkkaa luontaisetuineen 550 999  euroa (300.000  euroa vuonna 2011). Määrään sisältyy kaudelta 1.1.-31.12.2011 ansaittuja bonuksia 85.500  euroa, osakepalkkiojärjestelmän 2010-2012 ansaintakaudelta 2011 maksettuja palkkioita 180.418 euroa sekä optioiden myyntituloja 85.173 euroa. Vuonna 2013 Keith Silverangille on maksettu 103.170 euroa bonuksia kaudelta 1.1.-31.12.2012.
 

Johtoryhmän jäsenten palkka ja muut taloudelliset etuudet

 
Technopoliksen johtoryhmän jäsenille lukuun ottamatta toimitusjohtajaa on maksettu vuonna 2012 palkkioita luontaisetuineen yhteensä 1.214.806 euroa (766 000  euroa vuonna 2011). Määrään sisältyy kaudelta 1.1.-31.12.2011 ansaittuja bonuksia yhteensä 113.900 euroa, osakepalkkiojärjestelmän 2010-2012 ansaintakaudelta 2011 maksettuja palkkioita yhteensä 263.865 euroa sekä optioiden myyntituloja yhteensä 134.853 euroa.
 
Johtoryhmän jäsenten irtisanomisaika on molemmin puolin kolme kuukautta. Toimitusjohtajan ja muun johtoryhmän jäsenten eläkeikä ja eläke määräytyvät kulloinkin voimassa olevan työntekijöiden eläkkeitä koskevan lainsäädännön mukaan.