Technopoliksella on noin 1400 asiakasyritystä. Technopolis on onnistunut tavoitteessaan monipuolistaa ja lisätä asiakaskantaa uusilta toimialoilta, kuten terveydenhuollosta ja koulutuksesta.
ESIMERKKI ASIAKKAITAMME
Fimea
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea vuokrasi pysyviksi toimitiloikseen Technopoliksen tiloissa Kuopiossa yhteensä 3200 m2. Tilat otetaan vaiheittain käyttöön elokuuhun 2014 mennessä.
Savonia
Technopolis Savonia on tehnyt vuodesta 2000 pitkäjänteistä yhteistyötä ja kumppanuus on syventynyt vaiheittain. Savonian opiskelijat ovat esimerkiksi käyttäneet Tehcnopolis Microkadun ravintolapalveluja.
Savonia-ammattikorkeakoulu solmi huhtikuussa 2012 Technopoliksen kanssa esisopimuksen. Savonia vuokraa vaiheittain vuoteen 2015 mennessä 33 000 m2 pitkällä, vähintään 15 vuoden sopimuksella. Savonia keskittää kaikki toimintonsa Technopoliksen tiloihin.
Technopolis on tiiviisti mukana Savonian Open Innovation Space -hankkeessa, jossa kehitetään tulevaisuuden innovatiivisia oppimisympäristöjä.
Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto tarvitsi ongelmattomat ja edustavat tilat useammalle yksikölleen. Tilat järjestyivät Technopoliksen toimintaympäristöistä. Esimerkiksi Technopolis Agoraan ovat sijoittuneet Rehtori-instituutti ja ihmisläheistä otetta informaatioteknologiaan tuova Agora Center. Ohjelmakaari 1:stä ja 2:sta löytyvät Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu sekä Avance-johtamiskoulutus.
”Tarvittavat tilojen muutostyöt on tehty ammattitaidolla ja aikataulussa, ja tilat sekä niiden tekniset ratkaisut ovat vastanneet hyvin yliopiston tarpeita. Etua on ollut myös Technopoliksen monipuolisesta palvelupaletista: sen ansiosta yliopiston yksiköt ovat voineet keskittyä omaan ydintoimintaansa. Sijoittuminen Technopoliksen toimintaympäristöihin luo myös erinomaisia mahdollisuuksia tutkimus- ja kehittämisyhteistyölle yritysten kanssa.”
Suvi Jokio, kiinteistöinsinööri
Finnmedi
Technopoliksen mittavin panostus terveydenhuoltoalan asiakassegmenttiin on terveysteknologian ja hyvinvoinnin kampus Finnmedi Tampereella. Päävuokralaisia ovat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Silmäkeskus, johon Tampereen yliopistollinen sairaala keskittää silmäsairauksien hoidon, sekä Norlandia Care Oy:n yksityinen potilashotelli.
Finnmedi-kampus mahdollistaa uusia, innovatiivisia toimintatapoja, jotka lisäävät terveydenhuollon palveluprosessien tuottavuutta ja kustannustehokkuutta. Tämä Suomessa ainutlaatuinen yhteistyömuoto on herättänyt runsaasti kiinnostusta terveydenhuoltoalalla muissakin kaupungeissa.
”Meille oli luontevaa muuttaa Finnmedin kampukselle, sillä tilamme suunniteltiin sairaalatarpeeseen, ja kriteerimme kaikkien tilojen, kuten leikkaussalien, tarpeista otettiin huomioon. Finnmedi edustaa sellaista uudenlaista ajattelua, jota julkisessa terveydenhuollossa nyt tarvitaan. ”
Osastonhoitaja Ulla Syvänen, TAYKS
Referenssejä