30-vuosishistoriikin on kirjoittanut Kari Arokylä.
Technopolis perustettiin kolmekymmentä vuotta sitten kasvukoneeksi – kasvamaan itse ja auttamaan asiakasyrityksiään tekemään samaa. Yhtiö aloitti toimintansa vanhassa meijerissä Oulussa. Nyt Technopolis on laaja ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen liiketoimintakeskusten verkko, joka toimii kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa sekä Virossa ja Venäjällä.
Valion entiseen meijeriin Oulun keskustassa alkoi vuoden 1982 loppusyksyn aikana asettua monenlaisia yrityksiä. Rakennuksen seiniin pinttyneen maidon tuoksuun muutti muun muassa piirilevytehdas, joukko muita elektroniikka-alan valmistus- ja suunnitteluyrityksiä sekä muutamia palvelualan yrityksiä. Kaikkia näitä veti vanhaan ja jo hieman ränsistyneeseen kiinteistön yksi tekijä: Oulun Teknologiakylä Oy.
Pohjoismaiden ensimmäinen teknologiakylä oli perustettu Oulussa edellisenä talvena. Yhtiön perustava kokous pidettiin vuoden 1982 maaliskuun 31. päivänä. Pian tämän jälkeen yhtiö sai ensimmäisen toimitusjohtajansa Timo Patjan ja ensimmäiset toimitilansa – juuri ne meijerissä sijainneet. Kylän ensimmäinen asiakas oli TSV-Insinöörit Oy, joka myöhemmin muutti nimensä Nestix Oy:ksi. Yritys on edelleen Technopoliksen asiakas.
Nestixin toimitusjohtaja Hannu Käkelä kehuu, että aloittavalle yrityksille sijoittumisesta tuolloin paljon esillä olleeseen teknologiakylään oli julkisuus- ja uskottavuusmielessä paljon apua. Yhteisiä palveluja asiakasyrityksilleen kylällä ei vielä tuolloin juuri ollut tarjota ja toimitilatkin olivat varsin vaatimattomat.
”Ehkä voisi sanoa, etteivät ne olleet toiminnan esteenä”, Käkelä naurahtaa.

Pitkä loikka
Vanhasta meijeristä Technopolis on ponnistanut kolmenkymmenen vuoden aikana todella pitkälle. Yhtiö on kasvanut, kehittynyt ja kokenut myös melkoisen muodonmuutoksen. Technopoliksen toimitusjohtajana yli kaksikymmentä vuotta – aina vuoteen 2008 asti – toiminut Pertti Huuskonen tarkastelee yhtiön etenemistä tyytyväisenä.
”Technopoliksen kehitys on ollut huimaa ja kaikki perustamishetken visiot ja suunnitelmat on reippaasti ylitetty”, hän iloitsee.
Parhaiten tätä kasvua ja kehitystä kuvaa yhtiön alku- ja nykytilan vertaaminen toisiinsa.
Technopoliksen perustamisessa ja alkuvuosien toiminnassa Oulun kaupungin merkitys oli aivan keskeinen. Kaupunki synnytti yhtiön oman elinkeinotoimensa työvälineeksi ja alueen huipputekniikan toimialan kehittämiseksi. Technopolis laajensi pitkään vahvasti toimintaansa Oulun alueella, mutta vuosituhannen vaihteeseen asti sillä ei ollut juuri suunnitelmia ulottaa toimintaansa muualle. Oulun kaupunki oli myös pitkään Technopoliksen pääomistaja.
Nyt Technopolis on pörssissä noteerattu yhtiö . Sen liiketoimintakeskuksissa kolmessa maassa työskentelee runsaat 20 000 henkilöä noin 600 000 neliömetrin tiloissa. Suomessa yhtiöllä on toimintaa Oulussa, Espoossa, Vantaalla, Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa. Kussakin kaupungissa on useita toimipisteitä, esimerkiksi Oulussa viisi eri puolilla kaupunkia. Suomen lisäksi Technopoliksella on toimitiloja Venäjällä Pietarissa ja Virossa Tallinnassa.
Vahva kasvu näkyy myös yhtiön taseessa.
”Yhtiö aloitti 336 000 euron taseella – nyt konsernin taseen loppusumma on noin miljardi euroa. Tase on siis noin 3000-kertaistunut. Kasvu on ollut keskimäärin noin 30 prosenttia vuosittain kolmenkymmenen vuoden ajan”, laskee Pertti Huuskonen.
Technopolis ei suinkaan ole asettumassa nauttimaan menneistä suorituksistaan. Päinvastoin – se haluaa jatkaa vahvaa kasvuaan ja toimintansa kehittämistä. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Keith Silverang korostaa, että Technopoliksen tähänastiset suoritukset ovat toki hyvä pohja, mutta eivät mikään takuu tulevasta menestyksestä.
”Aloitin nykyisessä tehtävässäni syyskuun 15. päivänä 2008, samana päivänä kun Lehman Brothers meni nurin. Olemme pärjänneet mainiosti, vaikka olosuhteet kävivät erittäin haastaviksi ja kilpailu kiivaaksi. Mutta pärjääminen jatkossakin edellyttää, että Technopolis pitää tärkeimmät kilpailukykytekijänsä huippukunnossa ja vielä terävöittää niitä”, hän huomauttaa.
Technopoliksen liikeajatuksena on aina ollut asiakkaidensa kasvun ja menestyksen edistäminen. Yhtiön toimintatapa tämän toteuttamiseksi kehittyy jatkuvasti. Nyt Technopolis on suuntautumassa toimitusjohtaja Silverangin mukaan smart parkiksi.
Kehittyminen smart parkiksi merkitsee Silverangin mukaan ennen kaikkea sitä, että Technopoliksen tehtäväksi tulee kasvun ekosysteemin proaktiivinen luominen ja edistäminen toimintapaikkakunnillaan. Jujuna on saada koko yhteisö toimimaan kasvuvetoisemmin, kannattavammin ja kustannustehokkaammin.
”Me kiritämme kaikkia ekosysteemissä mukana olevia ja saatamme sen osapuolia työskentelemään yhdessä. Näin jokainen saa aikaan paljon enemmän kuin yksinään. Ja kokonaisuudesta tulee suurempi kuin osiensa summa”, toimitusjohtaja Silverang kuvailee.
Kirjoitus perustuu Technopoliksen 30-vuotisjuhlakirjaan Kertomus kasvusta.