Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Toimitusjohtaja  

Technopoliksen yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka valitsee hallitus. Hallitus myös päättää toimitusjohtajan palkka- ja muista eduistaan sekä asettaa vuosittain toimitusjohtajalle toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet.

 

Toimitusjohtajan tulee osakeyhtiölain, yhtiöjärjestyksen ja muiden määräysten sekä hallituksen ohjeiden mukaisesti hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa. Toimitusjohtaja ei kuitenkaan vastaa hallituksen päätoimiselle puheenjohtajalle kuuluvista tehtävistä.

 

Toimitusjohtaja huolehtii yhtiön kirjanpidon lainmukaisuudesta ja varainhoidon luotettavasta järjestämisestä sekä vastaa sisäisen valvonnan käytännön järjestelyistä. Toimitusjohtaja huolehtii myös hallituksen vahvistaman investointipolitiikan puitteissa tekemien päätösten täytäntöönpanosta sekä yhtiön muun varallisuuden hoidosta hallituksen kulloinkin vahvistamien ohjeiden mukaisesti. Toimitusjohtaja saa ryhtyä yhtiön toiminnan luonne ja laajuus huomioon ottaen epätavallisiin ja laajakantoisiin toimiin vain hallituksen valtuutuksella ja hänen tulee raportoida hallitukselle kaikista yhtiön tai sen toiminnan kannalta merkittävistä asioista.  Yhtiön toimitusjohtaja toimii:

Keith Silverang, BA, MBA, syntynyt 1961, on toiminut Technopolis Oyj:n toimi­tusjohtajana 15. syyskuuta 2008 alkaen. Hän on työskennellyt konsernissa vuodes­ta 2004 alkaen muun muassa pääkaupunkiseudun liiketoimintayksikön johtajana. Aiemmin hän toimi mm. AAC Global Oy:n koulutusdivisioonan johtajana ja vara­toimitusjohtajana sekä Oy ICS Ltd:n toimitusjohtajana. Hän on International Busi­ness Acceleration Center Inc:n, Otaniemen Kehitys Oy:n ja Tieto- ja viestintäteol­lisuuden Tutkimustivit Oy:n hallituksen jäsen

 

Johtoryhmä 

Yhtiössä on toimitusjohtajaa avustava johtoryhmä, jonka jäsenet hallitus nimittää toimitusjohtajan esityksestä. Johtoryhmä valmistelee tarvittavat päätösesitykset hallitukselle yhtiön strategiasta, kehittämisestä ja investoinneista sekä toimeenpanee tehdyt päätökset asianmukaisesti organisaatiossa. Johtoryhmässä käsitellään myös mm. yhtiön henkilöstöpolitiikkaan ja tiedottamiseen liittyviä kysymyksiä.

 

Reijo Tauriainen, FM, syntynyt 1956, talousjohtaja. Hän toi­mii myös yhtiön varatoimitusjohtajana. Hän on ollut konsernissa vuodesta 2004 al­kaen. Aiemmin hän toimi mm. Flextronics ODM Finland Oy:n talousjohtajana.

 

Marko Järvinen, DI, syntynyt 1970, Suomen tulosyksikön johtaja. Hän on toiminut konsernissa vuodesta 2006 lähtien.  Aiemmin hän toimi mm. Mercuri Internationalin konsulttina yritysten henkilöstön kehittämistehtävissä sekä erilaisissa kotimaan ja kansainvälisen myynnin tehtävissä.

 

Satu Eskelinen, DI, syntynyt 1961, yritys­palveluiden johtaja. Hän on toiminut konsernissa vuodesta 2007 lähtien. Aiem­min hän toimi mm. Solteq Oyj:n konsultointi- ja teknologiayksikön yksikönjohtajana, Elisa Oyj:n aluejohtajana ja Soon Com Oy:n markkinointijohtajana ja toimitusjohtajana.

 

Jukka Rauhala, DI, syntynyt 1959, kehityspalveluiden johtaja. Hän on toiminut konsernissa keväästä 2010 lähtien. Aiem­min hän on ollut operatiivisten toimintojen johtajana mm. Hewlett-Packardilla ja Nokia Networksilla. Lisäksi hänellä vahva kokemus riskirahoituksen kentältä, sillä hän on toiminut partnerina Nordic Venture Partnersilla.

 

Kari Kokkonen, DI, syntynyt 1963, kiinteistötoimintojen johtaja. Hän on toiminut konsernissa vuodesta 2008 lähtien. Aiem­min hän on ollut osakkaana ja konsulttina Saraco D & M Oy:n palveluksessa sekä kehitystehtävissä ja vaativissa rakennushankkeissa NCC:llä.

 

Sami Juutinen, OTK, ML, syntynyt 1972, kansainvälisten toimintojen johtaja. Hän aloitti konsernin kansainvälisten toimintojen johtajana ja Technopoliksen johtoryhmän jäsenenä 14.2.2011. Aiemmin hän on toiminut Kone-konsernissa useissa tehtävissä - viimeisimpänä Koneen Lähi-idän huoltoliiketoiminnasta ja liiketoiminnan kehityksestä vastaavana johtajana. 

 

Toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenten omistustiedot yhtiön osakkeista ja optioista ovat sivulla "Sisäpiirihallinto ja -omistukset".