Pääkirjoitus

Positiivinen vastaanotto Vilnassa

Technopolis laajentui Vilnaan toukokuussa 2013 ja se tapahtui juuri oikeaan aikaan moneskin eri syystä. Myös asiakkailta saatu palaute on ollut erittäin positiivista.

Sami_Juutinen.jpgVilnan toimistotilojen määrä kasvaa maltillisesti ja siellä on järkevä hintataso. Technopoliksen veroisia tiloja tai palveluita ei ole tarjolla, joten olemme saaneet erittäin hyvän vastaanoton paikallisilta yrityksiltä. Meidän kaltaista kansainvälistä toimijaa, joka tarjoaa erinomaiset tilat ja pitkälle viedyn konseptin on kaivattu. Vilnan kampuksen asiakaskuntaan kuuluu vakavaraisia ankkuriyrityksiä pitkillä vuokrasopimuksilla rahoitus-, konsultointi- ja koneteollisuusaloilta.

Myös nykyiset asiakkaamme ovat olleet erittäin kiinnostuneita uudesta kampuksestamme, joko siirtämään toimintojaan tai aloittamaan toimintaa uudessa maassa. Kampuksella on kaksi täynnä olevaa rakennusta ja kolmas rakenteilla. Pystymme vastaamaan erilaisiin asiakastarpeisiin erinomaisesti, sillä meillä on myös 30 000 neliömetrin laajenemismahdollisuus. Kampuksella on hyvät liikenneyhteydet ja alueelliset palvelut. Se sijaitsee alle kolmen kilometrin päässä kaupungin keskustasta, suunnitteilla olevan kehätien vieressä.

Baltian maiden taloudet kasvavat eurooppalaisittain nopeasti ja tarjoavat paljon mahdollisuuksia, myös Technopolikselle. Liettua on alueen suurin talous ja sen kasvuennuste on tänä vuonna 3,1 %. Liettuan talous nojautuu myös vahvasti Puolan, Saksan, Valko-Venäjän ja Venäjän talouksiin ja vähentää näin osaltaan Technopoliksen riippuvuutta Pohjoismaisesta talousalueesta.

Yrityksemme strategia on kasvaa 15 % vuodessa ja tämä kauppa on osa positiivisen kassavirran tuottavaa kasvua. Laajentumisemme Liettuaan on konsernimme kansainvälistymisstrategian mukaisesti toinen ulkomainen yritysostos Viron jälkeen.

 

Sami Juutinen
Johtaja, Kansainväliset toiminnot