Asiakastarinat

Hyvinvointi näkyy viivan alla

Henkilöstön tyytyväisyys työoloihin ja –tiloihin ropisee suoraan työnantajan pussiin.

mc-toimistolta01.jpgJyväskyläläisessä Media Cabinet Oy:ssä puhaltavat uudet tuulet. − Melutaso pysyy avotiloissakin maltillisena akustisten ratkaisujen ansiosta. Sisäilman laatu on meille tärkeää, ja monitilaisuus mahdollistaa joustavan työskentelyn, toimitusjohtaja Kari Turunen sanoo. Verkkopalveluita tuottava Media Cabinet tarvitsi henkilöstönsä kasvaessa isommat ja käytännöllisemmät tilat. Viime vuoden lopulla se pääsi muuttamaan uuteen toimipisteeseen, joka oli räätälöity sen tarpeisiin sopivaksi.

Technopoliksen Innova 1 -kampuksella sijaitsevan työympäristösuunnittelun ja siihen liittyvän tila- ja sisustussuunnittelun toteutti ISS Tilapalvelut. Lopputuloksessa tilatehokkuus ja työhyvinvointi on otettu tasaveroisesti huomioon.

Muutama kuukausi muuton jälkeen kaikki tuntuu toimivan. Myös yrityksen henkilöstö on antanut uudesta ympäristöstä kiitosta. Turunen uskoo sen kantavan hedelmää.

− Tyytyväisyys työoloihin on lisääntynyt selvästi. Se näkyy toki myös yrityksen tuottavuudessa, Turunen kiittelee.

Tilat ihmisiä varten

Media Cabinetin esimerkki kertoo samaa kuin lukuisat tutkimukset meiltä ja maailmalta.

Viime syksynä julkaistu World Green Building Councilin laaja raportti Health, Wellbeing and Productivity in Offices listaa työhyvinvointiin vaikuttavia seikkoja, jotka heijastuvat suoraan työn tuottavuuteen ja näin liiketoiminnan tulokseen.

Sisäilman laadun ja melutason ohella tarkastelussa ovat muun muassa lämpötila, luonnonvalo, vihreät maisemat, tilaratkaisut, sisustus ja liikuntamahdollisuudet.

Suomessa Työterveyslaitos sai juuri päätökseen monivuotisen Human & Green -hankkeensa, joka on osa laajempaa SHOK-tutkimusohjelmaa. Siinä tehtiin samoja havaintoja: työtilat vaikuttavat merkittävästi hyvinvointiin niin numeroin kuin subjektiivisesti mitattuna.

− Tiloissa ei ole kyse vain neliötehokkuudesta, vaan ne pitää suunnitella ihmisiä ja toimintaa varten. Psykologinen ja sosiaalinen ulottuvuus on osa kestävää rakentamista, tiivistää hanketta vetänyt TTL:n erikoistutkija Virpi Ruohomäki.

− Kun ihmiset voivat hyvin, he jaksavat työskennellä tehokkaammin ja pidempään.

Melutasot minimiin

World Green Building Councilin raportin mukaan henkilöstökulut muodostavat tyypillisesti peräti 90 prosenttia yritysten toimintamenoista.

− Työoloilla ja -hyvinvoinnilla on oikeasti merkitystä. Sairauspoissaoloista ja työkyvyttömyydestä syntyy miljardien menetyksiä myös Suomessa, joten kysymys on kansantaloudellisestikin iso, Ruohomäki toteaa.

Media Cabinetin uusissa tiloissa työskentelee tällä hetkellä 21 ihmistä. Tiimityö ja kohtaamiset asiakkaiden kanssa ovat toiminnan ydintä.

− Desibelieristetty neuvotteluhuone, ryhmätyötila ja puhelinkoppi antavat tilaa keskittymiselle. Myös lattioihin, kattoon, väliverhoihin ja sermeihin valittiin ääntä vaimentavat materiaalit, toimitusjohtaja Turunen kertoo.

Toimiston värimaailma mukailee Media Cabinetin työn alla olevaa brändiuudistusta. Harmonista harmaata ja valkoista täydentää punaisen ja oranssin yhdistelmä.

Ruohomäen mukaan tutkimustieto tukee juuri tämäntyyppisiä valintoja.

− Monitilatoimiston yksi etu on, että tilaa löytyy niin yksityisyydelle kuin yhteisöllisyydelle. Työhyvinvointia edistää mahdollisuus valita työrauhan ja yhteistyön välillä. Myös esteettisyydellä on väliä.

Elvyttävä luonto

− Luonnonvalon ja -maisemien tiedetään vaikuttavan elvyttävästi etenkin tietotyöläisten suorituskykyyn, Ruohomäki sanoo.

Media Cabinetin Turunen iloitsee, että uusi toimitila sattui löytymään komealta paikalta. Yksi seinistä on kauttaaltaan ikkunaa.

− Toimistomme sijaitsee 13. kerroksessa. Huikeat maisemat tuovat oman piristävän mausteensa jokapäiväiseen aherrukseen.

 

Toimivan työtilan ABC

Hyvinvointia ja työn sujumista edistävä työtila…

• on terveellinen ja turvallinen

• mahdollistaa vuorovaikutuksen

• antaa tilaa myös yksityisyydelle

• tarjoaa valinnan mahdollisuuksia

• tuottaa elvyttäviä kokemuksia

• herättää myönteisen kokemuksen henkilöstön lisäksi asiakkaissa.

Lähde: Human & Green -tutkimushanke, Työterveyslaitos 2015