Asiakastarinat

Technopolis tarjoaa täydet palvelut myös Liettuassa

CSC:n Ingrida Bartkienellä on vahva näkemys, miten toimitilojen tarjoajan tulisi huolehtia vuokralaisensa hyvinvoinnista. Hänen mielestään Technopolis toimii Vilnassa juuri niin.

CSC Baltic arvostaa Technopoliksen asennetta

CSC Baltic kuuluu kansainväliseen CSC-konserniin, jonka 72 000 ammattilaista ingrida_bartkiene.jpgtarjoavat teknologiaan perustuvia liiketoiminnan ratkaisuja ja -palveluita yli 70 maassa. CSC Baltic käynnisti toimintansa Vilnassa vuonna 2008 ja tarjoaa erityisesti tietotekniikkaan liittyviä palveluita Baltiassa, Pohjoismaissa ja monissa Euroopan maissa. Yhtiö palveluksessa on 340 henkilöä.

– Alussa muutimme usein, kun kasvoimme ja laajensimme ja halusimme löytää suuremmat ja paremmat tilat, joissa mahdumme kaikki samaan rakennukseen. Lopulta asetuimme Ozasin Alfa-taloon, jonka Technopolis myöhemmin osti yhdessä Beta- ja Gama-talojen kanssa, kertoo CSC Baltian viestinnästä ja markkinoinnista vastaava Ingrida Bartkiene.

– Omistajan vaihtumisen jälkeen huomasimme, että meihin vuokralaisiin kiinnitetään enemmän huomiota. Tiloja kunnostettiin nykyaikaisiksi ja toimivammiksi toimitiloiksi ja hiljattain avattu uusi ravintola täyttää pitkäaikaisen toiveemme. Ruoka on hyvää ja valikoima riittävä. Kampuksella on muodostunut myös voimakas yhteenkuuluvuuden tunne, kun kaikkien yhtiöiden henkilöt kokoontuvat usein erilaisiin aktiviteetteihin ja verkottumistapahtumiin.

– Kolme merkittävintä asiaa Technopoliksen palveluissa on reagointi, nopeus ja laatu. Juuri niin palveluiden pitäisi toimia! Saattaa kuulostaa epäkohteliaalta – mutta olemme iloisia kiinteistön omistajan vaihdoksesta ja siitä huomiosta ja palvelusta, jota nyt saamme päivittäisten asioiden hoidossa. Jos haluat saada ja pitää asiakkaan, täytyy sinun rakentaa siltoja itsesi ja asiakkaan välille, investoida aikaasi ja voimavarojasi hyvän toimintaympäristön luomiseen. Juuri näin Technopolis Liettua toimii, kiittää Bartkiene.

Kansainvälisten yhtiöiden tukikohtatp170x113.jpg

Technopoliksen kampus Vilnassa sijaitsee kolmen kilometrin päässä kaupungin keskustasta, voimakkaasti kehittyvällä avarasti rakennetulla alueella. Kolmessa rakennuksessa on vuokrattavia tiloja yhteensä 42 300 m2 ja kaikki Technopoliksen korkean standardin mukaiset palvelut.

Technopolis Ozas -kampuksen toimijoiden ytimen muodostavat neljä suurta yhtiötä: finanssitalot SEB, Western Union ja Barclays, sekä IT-yritys CSC. Nämä asuttavat kaksi kolmesta rakennuksesta kokonaan ja osan kolmattakin. Kaikkiaan kampuksella työskentelee lähes 3 600 henkilöä.

– Technopolis tarjoaa Liettuan kehittyvälle yrityselämälle, startupeille ja muille kansainvälistyville yrityksille toimintaympäristön, jossa kehittyminen, verkostoituminen ja kasvaminen on mahdollisimman vaivatonta, kertoo Technopolis Ozasin palvelupäällikkö Vytautė Tutkutė. – Olemme vielä nuori tulokas Liettuassa ja panostamme yrityksemme tunnetuksi tekemiseen. ”More than squares” on tunnuslauseemme, jonka konkretisoimiseksi työskentelemme ahkerasti.

– Neljä suurta vuokralaistamme ovat tunnettuja yrityksiä niin paikallisesti kuin kansainvälisesti, joten on hienoa, että he toimivat kampuksellamme. Kaikkiaan tiloissamme toimii 14 yritystä ja tämän lisäksi Business Lounge -asiakkaita eri pituisia jaksoja.

Talojen asukkaiden käytettävissä on vastaanoton palvelut, kolme ravintolaa, kokous- ja seminaaritiloja, videoneuvottelu ja Business Lounge -tilat. Technopolis järjestää säännöllisesti Matchmaking- ja muita tilaisuuksia ja palvelutarjontaan kuuluu Eazy 4U ja My Technopolis kuten muissakin maissa.

Technopolis laajentaa Vilnan kampustaAlfa_reception_170.jpg

– Kansainväliset yritykset laajentavat toimintojaan Baltiassa ja kysyntä Technopoliksen tiloille ja palveluille Vilnassa on erinomainen, sanoo Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang. – Meillä on laajennukselle 48 prosenttinen esivuokrausaste ja suurin sopimus on tehty 10 vuodeksi. Kampuksen tämänhetkinen taloudellinen vuokrausaste on 100 prosenttia, joten olemme luottavaisin mielin tekemässä laajennusinvestointia.
Vilnius_team_2.jpg

Technopoliksen investointi kampuksen laajennukseen on 35,4 miljoonaa euroa. Uuden toimistorakennuksen arvioidaan valmistuvat joulukuussa 2016 ja sen vuokrattavissa oleva pinta-ala on 21 600 m2. Lisäystä entiseen on noin 50 prosenttia. Laajennuksen myötä tulee myös 390 uutta pysäköintipaikkaa entisten 1 280 paikan lisäksi.

Technopolis Ozas -kampuksella kaupungin läheisyys, hyvät kulkuyhteydet ja
monipuoliset palvelut yhdistyvät avaraan ja puistomaiseksi toteutettuun ympäristöön.Gama_lobby.jpg