Palveluistamme

Työ muuttuu – toimiston väki ei?

Työ muuttuu, elämä muuttuu, tekniikka muuttuu, kaikki muuttuu. Vaan muuttuuko toimisto? Ei ihan itsestään ainakaan. Entäs ihminen? Ei kovin mielellään, ja ainakin ihan pirun hitaasti.

Ensimmäisessä työpaikassani 20 ja risat vuotta sitten tutustuin sekä telexiin (kyllä, sellaisia oli vielä 90-luvulla käytössä) että telefaxiin. Kirjoituskone oli monen työpisteen sivupöydällä. Ainakin kirjekuorten päälle näpyteltiin vielä usein osoitteet sillä. Toisessa työpaikassani tietokoneista vain harvoissa oli tekstinkäsittelyohjelma, puhumattakaan että koneet olisivat olleet jotenkin toisiinsa verkottuneita. Niitä käytettiin suurtietokoneiden päätelaitteina, ja mustalla pohjalla liikuteltiin vihreää, vilkkuvaa kursoria ja täyteltiin tietokenttiä sovituilla koodeilla. Koodit luettiin siltä konekirjoitetulta paperilta, joka roikkui nastalla sermissä. F-näppäimet ja tabulaattori olivat kova sana, hiirtä ei käytetty. Matriisikirjottimista pusketiin ulos erinäisiä raportteja raitapaperille ja kopiokone oli yksitoimilaite. Tai kaksitoimilaite, jos joku onnistui printtaamaan osoitteet jollain keinolla myös kirjekuoriin.

Jo silloin muinoin minä elin avokonttoriaikaa. Meitä konttoristejä oli useampia samassa huoneessa ja huoneita oli eri kokoisia. Pomoilla oli omat ja isommissa oli  tiimipalavereita varten kokouspöytä ja piirtoheitin. Kahvihuoneessa oli pöytä ja tuolit, kahvinkeitin ja jääkaappi eväille ja kahvimaidolle. Kahvia ehti tosin silloinkin yleensä juoda vain työpisteellä. Työpöydällä oli pöytäkalenteri, nitoja, kynäkotelo, rei’ittäjä, lomakekoteloita ja kirjoitusalusta, jonka läpän alla oli turvassa erinäisiä salasanoja eri ohjelmiin. Pöydän alla oli laatikosto, jossa oli lisää kyniä, klemmareita, käyntikortit, ehkä riippukansioteline. Työpaikat muuttuivat, toimistot vaihtuivat, pöydät ja laatikostot pysyivät, vaikka tekniikka kyllä muuttui mennen tullen ja moneen kertaan.

Kaikkiin tietokoneisiin tuli viimein WP tai Word (ja Tetris!), jihuu. Opittiin tallentamaan tiedostoja disketeille ja siirtelemään niitä koneesta toiseen. Pomo sai kännykän ja läppärin. Kännykkään raaski ensin vain vastata ja läppäriä oli turha mihinkään kuskata, kun se piti kiinnittää firman verkkoon piuhalla. Power Point villitsi tekemään yhä hurjempia, liukuvärjättyjä esityksiä. Kokouksiin valmistauduttiin printtaamalla agenda ja joku kirjoitti muistion, joka jaettiin kaikille. Excel-kursseille oli kysyntää ja laservärikirjoittimet syrjäyttivät musteen. Koneet verkottuivat lähelle ja kauas, sähköpostit yleistyivät. Pian osasin minäkin liittää tiedostoja viesteihin. Silloin ei klikattu klemmarin kuvaa, mutta jollakin komennolla homma hoitui ja hitailla yhteyksillä failin latautuessa ehti kivasti juoda kupposen kahvia. Tuli VPN ja kotiin modeemi ja internet. Sitten hävisivät piirtoheittimet. Pöytäkoneetkin hävisivät. Puhelin irtosi pöydästä,  internet muutti taskuun ja wifi tuli ratikkaan. Tiedostot menivät pilveen ja  intranetistä tuli Yammer. Melkoista menoa.

Vaan mitä tapahtui samoina vuosina toimiston layoutissa ja kalustuksessa? Minä istuin avokonttorissa. Pikkupomo istui avossa ja iso huoneessa. Tiimipalaverit pidettiin neukkarissa. Ja pidetään edelleen. Sivupöydät kirjotuskoneineen ovat hävinneet, pöytien korkeutta voi jopa säätää, ja hurjimmat ovat ostaneet työtuoleja myös sinisinä ja punaisina. Mänty ja koivu ovat muuttuneet valkoiseksi. Taukotilassa on myös sohva. Nuorekkuuden merkki on säkkituoli tai liitutauluseinä. Nyt minä istun avotilassa, jota kutsutaan monitilaksi.

Muuttuiko tekeminen? Tietokone muuttui raahattavaksi ja sitten tabletiksi. Nyt se kulkee mukana kotiin, kokoukseen ja kaikkialle. Työpöydän ääressä puskettiin ja pusketaan mailia lähelle ja kauas. Sähköpostin pling-ääni on osattu säätää pois, mutta chatti häiritsee aina välillä. Exceliin on tullut pari coolia juttua lisää, muistioita ei Wordilla enää kirjoittele kukaan, eikä intrasta edelleenkään löydä mitään. Kesälomamatkan voi varata työn lomassa ja silti näyttää tosi tehokkaalta, kunhan sermi on tarpeeksi korkea ja näyttösuojus tuli mukaan. Kotiin toki myös voisi jäädä kirjoittamaan keharit puhtaaksi – jos kehtaisi. Kaverilla on tiedosto hukassa, autan koska helpparissa eivät kuitenkaan osaa. HR:n tyypit lähtevät aikaisin syömään, kaikki lähtevät. Taidan ottaa kahvia – kapselikoneesta. Oma pöytä kullan kallis. Selkään sattuu, mutta onneksi voin hoitaa seuraavan puhelun käytäviä käppäillen. Joku toinenkin puhelee seisaallaan luuriinsa avokonttorin toisessa päässä. Sori markkinoinnin tyypit, ei ollut tarkoitus häiritä, ensi kerralla ehkä menen puhelinkoppiin.

Kokoushuoneissa kalustus ajaa olemaan tietyllä tavalla. Katsellaan toisiamme kahden puolen pöytää, välissä on läppäreitä, johtoja, mukeja ja kännyköitä. Jos videon päässä on pari muuta huonetta lisää, kääntyy rintamasuunta toiseen päähän huonetta, sinne missä piirtoheitin ennen oli. Näyttääpä Tampereen kollega tänään hassulta, kun se soittaa skypellä asiakkaan toimistosta ja on liian liki kameraa. Kukahan muu kuulee mitä kokouksessa puhutaan? Onko kameran linssin ulkopuolella joku? Rahinasta voi päätellä, että joku on mukana puhelimellakin. Muistiinpanoja kirjoittelee kuka mitenkin, vihot ovat vähän “last season”. Kaikki tiedot ovat käsillä koko ajan ja joka paikassa. Siksikö ollaan niin tosi, tosi tehokaita, kun me kaikki voidaan heti tsekata ihan kaikki faktat ja väitellä sitten niistä? Ei ollut ennen kaikki täydellistä, mutta vähän näyttäisi olevan tässäkin meiningissä viilaamista. Kokouksessa voi olla yhä enemmän tietoa ja mielipiteitä, mutta nyt myös monta kokousta, kun porukat unohtuvat juttelemaan oman kylän kaverien kesken. Mistä silloin tietää, kuka onkaan palaverissani mukana, fyysisesti ja henkisesti? Ennen tiesi paremmin.

Pahin pelko tietovuodosta ei liity salasanoihin kirjoitusalustan läpän alla eikä ehkä edes kameran linssiin, tai olan yli kuulemiseen, vaan tietotekniikkaan. Kalastelumaileja osaa varoa jo lapsikin, mutta vääriin silmiin voi joutua myös printteriin jäänyt sensitiivinen sopimus tai kokoushuoneen fläppitaululle tuhrattu sotasuunnitelma. Mikään ei ole tässä mielessä muuttunut. Koska ihminen!

Odotukset kiinteistötekniikalta ja siisteysstandardeilta eivät ainakaan ole vähentyneet. Puhdasta pitää olla, valoa tarpeeksi ja koko ajan sopivan lämmintä. On se kumma, että aina ei kaikki säädy juuri minulle sopivasti juuri silloin kun minä haluan. Mutta roskia saan sentään ihan itse panna useampaan laariin kuin ennen. Tilastollisesti kierrätys on lisääntynyt. Mutta ei huolta, yksinäinen banaaninkuori ja sata kärpästä avokonttorin roskiksessa todistavat, että ihminen ja vanhat tavat elävät sitkeässä – lajittelulajissakin.

Kesän jälkeen tehdään taas ryhtiliike.
Satu Hurme-Tikkanen
Tekstin on kirjoittanut Satu Hurme-Tikkanen, jonka vastuualueena Technopoliksessa on toimitilapalvelut, mm. Workplace Design-, kalustus- ja muuttopalvelut. Lue lisää Satun ajatuksia työympäristöistä.

Alun perin blogiteksti on julkaistu täällä 30.6.2016.