Alueellista

Coworking-tila on toimiston jatke – tehoja ja työhyvinvointia liikkuvaan työhön

Fyysisiä kohtaamisia on tärkeää järjestää itse, jos niitä ei synny luonnostaan työpaikan kahvihuoneessa, vinkkaa avainasiakaspäällikkö Emmi Leppik. Hän jos kuka tietää sen, sillä Leppikin oma liikkuva toimisto saattaa sijaita saman päivän aikana niin Technopoliksen Ruoholahden toimitiloissa, asiakkaan luona kuin UMA Esplanadin coworking-tilassa.

Emmi Leppikin työtä on parantaa yritysten työhyvinvointia. Uniikin työstä tekee se, miten Leppik asiakkaitaan auttaa.

“Kahvin avulla”, sanoo Leppik nauraen, mutta täysin vakavissaan. Työssään Nespresso Business Solutions Finlandin avainasiakaspäällikkönä toimiva Leppik suunnittelee työpaikoille asennettavia Coffee Lounge -tilaratkaisuja. Kahvilamaisissa tiloissa syntyy kohtaamisia, joissa puolestaan syntyy paitsi yhteisöllisyyttä, myös uusia verkostoja ja tuoreita näkökulmia.

Nespresson omat toimitilat ovat hyvällä sijainnilla Technopolis Ruoholahdessa. Asiakkaidensa työhyvinvoinnin lisäksi Leppik panostaa myös omaansa, ja erityisen tärkeää Leppikille on, että työn tekemisen puitteet ovat kunnossa. Viihtyisien tilojen lisäksi Technopolis tarjoaa vuokralaisilleen myös tarvittavat oheispalvelut. “Omaa työskentelyä tehostaa, kun voi luottaa siihen, että palvelut hoituvat”, Leppik sanoo.

Leppikin hektisissä päivissä tunnit ovat toisinaan kortilla, ja mahdollisuus hyödyntää UMAn sijaintia ja fasiliteetteja on siksi erityisen tärkeä. “Omalla toimistolla on aina kiva tehdä töitä, mutta tämä mahdollisuus helpottaa ehdottomasti ajanhallintaa ja säästää arvokasta työaikaa!”

Avainasiakaspäällikkö Emmi Leppikin vinkit tehokkaaseen työntekoon

Panosta kohtaamisiin

Etätyön ja pilvipalveluiden aikakaudella spontaaneja kohtaamisia ei välttämättä tapahdu luonnostaan työpaikan kahvihuoneessa, ja siksi niitä kannattaa järjestää tietoisesti, vinkkaa Leppik. “Kohtaamisissa syntyy yhteisöllisyyden lisäksi arvokasta hiljaista tietoa ja ideoita, joita ei yksin tai muodollisissa tapaamisissa synny.“

Ota ilo irti verkostoista

Technopoliksen toimitiloissa ja UMA coworking-tiloissa verkostojen ylläpitäminen on helppoa tilojen suunnittelun, keskeisen sijainnin, ja monipuolisten palveluiden ansiosta. “Keskeiselle sijainnille on matala kynnys tulla lyhyelläkin varoitusajalla”, Leppik summaa. “Itsekin olen sen ansiosta verkostoitunut tavalla, joka ei muuten olisi mahdollista!”

Optimoi ajankäyttö

Technopoliksen tilat sopivat keskeisen sijaintinsa ansiosta liikkuvan työn tekijälle, mutta toisinaan myös hyvän palvelun kakkostoimistolle saattaa tulla tarve. “Säästää työaikaa, kun asiakastapaamisten välissä voin piipahtaa UMAan tekemään paperitöitä tai tulostamaan, ja tarvittaessa voin vaikka tilata lounaan samalla”, Leppik kiittelee.

Valitse sopiva ympäristö

Työhyvinvointia parantaa se, että pystyy itse valitsemaan omaan tarpeeseensa parhaiten sopivan työskentelytavan ja -tilan. Kun Leppik ei työskentele Ruoholahden toimistolla tai asiakaskäynnillä, hänet löytää useimmiten UMAn kahvilatilasta. “Parhaiten viihdyn rennossa kahvilatunnelmassa, jossa kohtaamisia tulee kaupan päälle!”

Helsinki

Ruoholahti

Technopolis vuokraa Helsingin Ruoholahdessa vapaata toimitilaa Länsiväylän varresta upein merinäköaloin. Salmisaaren paraatipaikalla kohoavat toimistorakennukset tarjoavat uusia, muuntojoustavia toimistoja erikokoisille yrityksille, jotka etsivät näköalapaikkaa Helsingistä. Toimitilat sijaitsevat meren …