Rakenna yrityksesi unelmatila uuteen Asemakeskukseen

Technopolis rakentaa uuden, korkeatasoisen keskustakohteen Tampereelle. Ensimmäinen keskustakohteemme, Yliopistonrinne, on ollut myyntimenestys ja asiakkaidemme henkilökunnan arvostama työympäristö. Asemakeskus tehdään samojen, korkeiden standardien mukaan, omalla tavallaan persoonalliseksi, näyttäväksi ja toimivaksi. Kaksi ensimmäistä tornia ovat muuttovalmiita 1.1.2020. Myynti on käynnistynyt – tutustu kohteeseen, ota yhteyttä ja varaa paras paikka, joka räätälöidään juuri sinun yrityksesi näköiseksi.

Ota askel kohti toimivampia tiloja

Yritysten toimitiloista on tullut kilpailuvaltti, keino palkata ja pitää parhaita työntekijöitä. Työnteon tavat muuttuvat, mutta nykyaikaisia monitilatoimistoja ei voi toteuttaa tilatehokkaasti kaikkiin rakennuksiin. Asemakeskuksen ilmanvaihto, valaistus, tilojen muunneltavuus, tietoliikenneratkaisut ja akustiikka ovat nykyaikaista huippuluokkaa ja tarjoavat mainion työympäristön myös korkealla tilatehokkuudella.

Asemakeskus koostuu kolmesta tornista, josita ensimmäinen on 9-kerroksinen, toinen 10-kerroksinen ja kolmas 9-kerroksinen. Kahden ensimmäisen tornin kaksi ylintä kerrosta vuokrataan 1000m2 kokonaisuuksina, jotka sisältävät yrityksen oman kattoterassin! Suuret ikkunat tuo paljon valoa jokaiseen toimistoon, kaikissa kerroksissa.

Kampukselle tulee näyttävä aula, lounge ja ravintola, jonka suunnittelee Sisustusarkkitehtitoimisto DSIGN Vertti Kivi & Co. Aulan yhteydessä on neuvottelutiloja, 9. kerroksessa sijaitsevat upeat VIP- ja saunatilat ja 2. kerroksessa kaikille yrityksille yhteinen kesäterassi.

Technopoliksen palvelumalli tarjoaa yrityksille yleisimmin tarvittavat tilaan liittyvät palvelut, ja auttaa asiakkaitamme keskittymään omaan ydinosaamiseensa. Asiakkaan on helppo valita laajasta palveluvalikoimasta tarvitsemansa.

Asemakeskus on loistava valinta yrityksille, jotka haluavat modernin, tilatehokkaan ja imagoaan tukevan, näyttävän toimiston lähellä Tampereen keskustaa ja asemaa. Asemakeskukseen on helppo saapua junalla, bussilla, omalla autolla tai tulevina vuosina ratikalla. Kampus tarjoaa henkilökunnalle mm. korkeatasoiset sosiaalitilat, kuntosalin, pyöräsuojat sekä kahvion ja ravintolan.

Kampukselta löytyy erikokoisia, yhtenäisiä tiloja 10-1900 m2 välillä. Kampukselle tulee myös pienyrityskeskus, joka tarjoaa pienemmillekin tiimeille, vaikkapa isomman yrityksen myyntikonttorille korkeatasoiset tilat.

Asemakeskukseen on helppo ja nopea tulla.

Kampus sijaitsee alle 5 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta, Erkkilänsillan ja Peltokadun kulmassa. Lähistöllä on useita hotelleja liikematkustajille.

Tiloja, joissa viihdytään!

Esimerkkejä Technopoliksella toteutetuista työympäristöistä.

Tutustu uuteen taloon

Näkyvyys

Technopoliksen markkinointikanavilla tavoitat 1 700 asiakasyritystä, heidän työntekijät ja kampuksillamme vierailijat.

Yhteisöllisyys

Technopoliksessa et voi olla törmäämättä osaamiseen! Verkostoidu 1700 yrityksen ja 47 000 osaajan kanssa – virallisesti ja epävirallisesti.

Kokouspalvelut

Pienet kokoukset, isot kokoukset, saunaillat ja seminaarit; varaa tila tai anna meidän järjestää tapahtumat puolestasi. Videokokoukset 100% palveluna!

Aulapalvelut

Tervetuloa! Valmiina viiden tähden palveluun. Viemme ja tuomme postisi, vastaanotamme vieraasi ja autamme arjen haasteissa.

ICT-palvelut

Bitit liikkeelle ja toimistorutiinit hoitumaan Technopoliksen tietotekniikkavalmis toimisto -ratkaisuilla

Ravintolapalvelut

Hyvä ruoka ja erinomainen palvelu on meille kunnia-asia! Maittavaa ja terveellistä ruokaa moneen makuun kaikilla kampuksilla.

UMA työtilat

UMA työtilat laajentavat toimistosi maailmalle ja tarjoavat mahdollisuuden joustavaan sekä liikkuvaan työhön

Siivouspalvelut

Puhtaat nurkat pitävät mielen virkeänä! Anna meidän siivota ja keskity sinä rauhassa omiin hommiisi.

Ota yhteyttä niin kerromme lisää

Soita meille

Myyntimme vastaa mielellään kysymyksiisi Asemakeskusta koskien.

Birgit Mustalahti
Key Account Manager
046 870 0185
birgit.mustalahti@technopolis.fi

 

Henri Rantalainen
Director, Tampere Operations
050 374 6790
henri.rantalainen@technopolis.fi

Jätä yhteydenottopyyntö