Pörssitiedotteet

Technopolis ostaa Vilnasta kampuksen ja tarkentaa tulevaisuuden näkymiään

TECHNOPOLIS OYJ                  PÖRSSITIEDOTE          15.3.2103 klo 10.20

Technopolis ostaa Vilnasta kampuksen ja tarkentaa tulevaisuuden näkymiään

Technopolis on allekirjoittanut kauppasopimuksen, jolla se ostaa kampuksen Vilnasta, Liettuasta. Kaupan toteutuessa yhtiö nostaa vuoden 2013 liikevaihdon ja käyttökatteen tulevaisuudennäkymiään aiemmasta 9 – 12 prosentista 14 – 17 prosenttiin. Yrityskauppa on Technopoliksen Pohjoismaisen ja Baltian kasvustrategian mukainen. Kauppahinta, joka sisältää kolmannen rakennuksen loppuun rakentamisen, on 61,0 miljoonaa euroa. Technopolis arvioi kaupan toteutuvan 1.5.2013 mennessä.

Ostettavalla kampuksella on hyvät liikenneyhteydet ja alueelliset palvelut. Se sijaitsee alle kolmen kilometrin päässä kaupungin keskustasta, suunnitteilla olevan uuden kehätien vieressä. Kampuksella on kolme erillistä rakennusta, joiden vuokrattavissa oleva pinta-ala on yhteensä 42 300 neliömetriä. Lisäksi kampusta voidaan laajentaa lisäkaupalla 30 000 neliömetrillä. Yksi rakennuksista valmistuu lokakuussa 2013. Vilnan toimistotilojen määrän kasvu on ollut maltillista ja B-luokan toimistokiinteistöjen vajaakäyttöaste on noin 11 prosenttia. Vuokratasot ovat nousseet ja tällä hetkellä keskimääräinen nettovuokra on 8 – 14 euroa neliömetriltä.

Markkinoiden nettotuottovaade kohteelle on 8,2 prosenttia. Investoinnin ensimmäisen vuoden nettotuotto on 7,6 prosenttia ja vakiintuneen nettotuoton yhtiö arvioi saavuttavan 9,3 prosentin tason. Rakennuksista kaksi on vuokrattu pitkäaikaisilla sopimuksilla ja niiden molempien taloudellinen vuokrausaste on 100 prosenttia. Rakenteilla olevan rakennuksen esivuokrausaste on 46 prosenttia. Kampuksen asiakaskuntaan kuuluu rahoitus-, konsultointi- ja koneteollisuusyrityksiä.

Liettua on Baltian suurin talous ja sijaitsee maantieteellisesti erinomaisessa paikassa. Sen rajavaltioita ovat Puola, Latvia, Valko-Venäjä ja Venäjä. Maan talouden on ennustettu kasvavan 3,1 prosenttia vuonna 2013. Liettuan uskotaan liittyvän euroalueeseen vuonna 2014 ja on sitonut valuuttansa litin euroon vuodesta 2002. Finanssikriisin jälkeen maasta on tullut suosittu rahoitus- ja IT-alojen liiketoiminnan tukitoimintojen ulkoistusmaa.

Lisätietoja kampuksesta: www.technopolis.fi/vilna.

Technopolis Oyj

Keith Silverang
toimitusjohtaja
puh. 040 566 7785

Sami Juutinen
Johtaja, kansainväliset toiminnot
puh. 040 484 7487

Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen toiminta-ajatus on yhdistää liiketoimintaa tukevat palvelut nykyaikaisiin toimitiloihin ja tarjota asiakkaille joustavat toimintaympäristöt. Technopoliksen tiloissa toimii noin 23 000 ihmistä ja lähes 1 400 yritystä ja yhteisöä Suomessa, Venäjällä ja Virossa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2012 oli 107,3 miljoonaa euroa ja käyttökate 55,8 miljoonaa euroa. Technopolis Oyj:n osake (TPS1V) on listattu NASDAQ OMX Helsinkiin.

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.technopolis.fi