Lehdistötiedote

Technopolis myy kaksi kampustaan Suomesta

Technopolis on allekirjoittanut sopimuksen Tampereen Mediapoliksen ja Oulun Medipoliksen kampusten myynnistä. Ostajana on ruotsalainen pörssiyhtiö Hemfosa Fastigheter, joka on erikoistunut vuokraamaan tiloja julkiselle sektorille. Luovutettavien kiinteistöjen vuokrattava pinta-ala on yhteensä noin 42 000 m². Oulussa kauppaan sisältyy myös käyttämätöntä rakennusoikeutta noin 9 600 m². Kauppahintaa ei julkaista.

Tampereen Mediapoliksen (33 000 m²) ja Oulun Medipoliksen (9 000 m²) kampukset erottaa muista Technopoliksen kampuksista niiden asiakasrakenne. Tampereen Mediapolis-kampuksen suurin asiakas on Yleisradio ja Oulun Medipoliksen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.

”Mediapolis ja Medipolis ovat hyvin hoidettuja ja erittäin suosittuja kampuksia, joiden vuokrausaste on ollut korkea jo pitkään. Monikäyttäjäympäristöt ja palvelut ovat kuitenkin keskeinen osa Technopoliksen konseptia, mikä näkyy vahvasti kaikilla muilla kampuksillamme. Kaupan myötä voimme keskittyä paremmin vahvuuksiimme”, kertoo Sami Laine, Technopoliksen väliaikainen toimitusjohtaja.

 

Technopolis Holding Oyj

Lisätietoja:

Sami Laine
toimitusjohtaja
Puh. 040 5027 083