Yhtiökokous

Yhtiökokous on Technopoliksen ylin päätöksentekoelin.

Technopolis Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain toukokuun loppuun mennessä. Ylimääräinen yhtiökokous pidetään hallituksen kutsusta päätöksenteon niin vaatiessa tai jos osakkeenomistajat, joilla on yhteensä vähintään 10 % yhtiön osakkeista, vaativat sitä kirjallisesti tietyn asian käsittelyä varten.  Yhtiökokouksen koolle kutsumisesta päättää yhtiön hallitus.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat määritellään osakeyhtiölaissa ja yhtiön yhtiöjärjestyksessä. Näihin kuuluvat muun muassa tilinpäätöksenvahvistaminen, tilikauden voiton käyttämisestä ja osingonmaksusta päättäminen, vastuuvapaudesta yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle päättäminen, hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien valitseminen sekä näiden palkkioista päättäminen.

Yhtiökokouksen koolle kutsumisessa ja järjestämisessä noudatetaan osakeyhtiölain säännöksiä ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin suosituksia.

Technopolis julkaisee yhtiökokouskutsun yhtiöjärjestyksen mukaan aikaisintaan kolme kuukautta ja viimeistään kolme viikkoa ennen kokousta yhtiön internetsivuilla tai sanomalehti Helsingin Sanomissa ja Kalevassa. Lisäksi yhtiökokouskutsu julkaistaan pörssitiedotteena hallituksen päätettyä yhtiökokouksen koollekutsumisesta.  Yhtiökokouksen esityslista, päätösesitykset ja muu kokousaineisto ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta.

Yhtiökokoukseen osallistuminen edellyttää, että osakkeenomistaja on merkitty Technopoliksen osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä ja että hän ilmoittautuu kokoukseen viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä. Voidakseen osallistua kokoukseen hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan tulee täsmäytyspäivänä olla tilapäisesti merkittynä Technopoliksen osakasluetteloon yhtiökokoukseen osallistumista varten. Kokouskutsussa annetaan tarkemmat ohjeet yhtiökokoukseen ilmoittautumisesta.

Oikeus saada asia yhtiökokouksen asialistalle

Osakkeenomistajalla on oikeus saada yhtiökokoukselle osakeyhtiölain mukaan kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Osakkeenomistaja voi ilmoittaa yhtiölle varsinaisen yhtiökokouksen asialistalle vaatimastaan asiasta perusteluineen tai päätösehdotuksineen sähköpostitse osoitteeseen legal@technopolis.fi  15.2. mennessä vuosittain.

Valtuutus ja asiamies

Osakkeenomistaja voi valtuuttaa asiamiehen toimimaan puolestaan yhtiökokouksessa. Asiamiehenä voi hallintarekisteröityjen osakkeiden osalta toimia esimerkiksi osakkeita hoitava säilytyspankki. Asiamiehen on esitettävä valtakirja tai muutoin luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Kokouskutsussa annetaan tarkemmat ohjeet valtakirjojen toimittamisesta. Osakkeenomistajalla tai asiamiehellä voi kokouksessa olla yksi avustaja.

Äänioikeus ja päätöksentekomuodot

Osakkeenomistaja saa yhtiökokouksessa äänestää yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä omistamiensa osakkeiden äänimäärällä, vaikka omistettujen osakkeiden määrä olisikin täsmäytyspäivän jälkeen mutta ennen kokousta muuttunut.  Yhdellä osakkeella on yksi ääni. Osakkeenomistaja saa äänestää eri osakkeilla eri tavalla, jollei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä. Osakkeenomistaja voi myös äänestää vain osalla osakkeistaan. Yhtiökokouksessa päätökset tehdään yksinkertaisella tai määräenemmistöllä lain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesti.

Osakkeenomistajan kyselyoikeus ja oikeus tehdä päätösehdotuksia

Yhtiökokouksessa jokaisella osakkeenomistajalla on kyselyoikeus sellaisen asian osalta, joka on yhtiökokouksen asialistalla. Kokouksessa esitettävä kysymys voidaan toimittaa etukäteen
Yhtiölle sähköpostitse osoitteeseen legal@technopolis.fi. Osakkeenomistaja voi lisäksi tehdä kokouksessa päätösehdotuksia yhtiökokoukselle kuuluvissa ja asialistalla olevissa asioissa.

Yhtiökokoukset

Yhtiökokous

Yhtiökokous 2012

Varsinainen yhtiökokous 2012 Technopolis Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 27.3.2012 Espoossa.